sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Balettiaiheinen sekapostaus

Moikka,
nytpä intouduin taas kirjoittamaan :) Huomasin itse asiassa yhden jutun: kun olin vielä "ensihuumassa" baletin kanssa, kirjoitin tosi paljon balettipostauksia. Kun se huuma vähän laimeni, on vähentynyt postauksetkin. Nyt kun lauantaina kirjoitin uuden tekstin ja selasin tätä omaa blogiani, mulla heräs ja jotenki vahvistu ei pelkkä into kirjoittamista, vaan myös balettia kohtaan! Kauhee innostus tehä nilkkajumppaa ja muuta balettiaiheista juttua. Eli tää blogin kirjoittaminen toimii vähänniinku sellaisena positiivisena noidankehänä, kun olen innostunut baletista, kirjoitan, ja kun kirjoitan, innostun :) Toisaalta tuntui vähän hassulta inspiroitua omista kirjoituksista xD Omaan tekstiin on tietysti helppo samaistua, kun on oikeesti itse ollut se tunteiden kokija.

Luin myös oman tekstini noin vuoden takaa, kun olin käynyt urheilufyssalla (teksti täällä). Olipa hyvä, että kirjoitin silloin siitä tuon jutun, sillä en enää varmaan muistaisi, mikä mulla siellä tarkalleen on vialla. Eli kertauksena: Ensimmäisestä tyvinivelestä lähtevä pohjeluulihas peroneus longus on mulla varmaankin lättäjalkaisuuden vuoksi erittäin heikko, mikä aiheuttaa väärää asentoa jalkaan ja sivuttaisliikettä akillesjänteeseen, mikä sekä aiheuttaa pohkeeseen jumia että kipua akillekseen. Urheilufyssan antamat liikkeet ei siis pelkästään auta akillesvaivaan, vaan se oikeastaan ihan suoraa vahvistaa justiinsa baletissa tarvittavia lihaksia, sillä sen pitäis auttaa mua nostattamaan jalan kaarta. Kuten olen monesti maininut, sekä pehmeillä että kovilla tossuilla mulla on ongelmana se, että paino luiskahtaa helposti toille pikkuvarpaille, niin nämä harjoitukset nimenomaan auttavat vahvistamaan sitä isovarpaan tyveä, että saan painon sinne isovarpaalle. Mulle tuli silloin ihan uutena, että oikeastaan pohkeen vahvistaminen (se pohjeluulhas mikä on kiinnittynyt tohon ensimmäiseen tyviniveljuttuun) on oikeastaan tärkein lihas, mitä kannattaa vahvistaa jos haluaa hyvän kaaren, ja lisäksi sitä itse tyviniveltä. Kysyin silloin fyssalta, että mites se perus theraband flex-point -harjoittelu, mitä kaikissa balettivideoissa tehdään, niin hän sanoi ettei siitä ole kauheasti hyötyä, muuta kuin että se vahvistaa sitä jänteen kollageenia. Mutta itse nilkanlihastreeninä se ei ole lainkaan tehokkaimmasta päästä. Siksi olen päättänyt, että vaikka mun akillestilanne on jo aika kondiksessa, voisin silti jatkaa näitä samoja fyssan antamia tehtäviä. Niitä voi aina tehä haastavammaksi laskeutumalla syvemmälle pliéen ja tekemällä yhdellä jalalla nousuja ja laskuja, joita itseasiassa teinkin tossa alkuvuodesta.

Löysin tällaisen nettisivun, mikä näyttää vähän epämääräiseltä, mutta oli siellä ainakin lähteet lueteltu. Siellä on kivasti eritelty jalan lihas-, nivel- ja jänneratoja ja rakenteita erityisesti baletin kannalta: http://www.tanssifysioterapia.fi/index.php/Jalan_kaaret#cite_note-6

Tehtiin ennen joulua Pähkinänsärkijästä variaatiota, ja ope otti viimeisellä tunnilla videon pikku "esityksestämme". Otin videolta kuvankaappauksia itsestäni, koska videolla oli myös muita ryhmäläisiä.

Sitten loppuun vähän balettivaatejuttuja! Olen nyt pari kertaa tehnyt ennen balettilukuvuotta isomman vaatetilauksen, kuten olen sitten aina tänne blogiin raportoinut. Nyt olisi siis sopiva aika mulla miettiä, mitä ja millaisia vaatteita olen eniten tykännyt käyttää treeneissä, mitkä onkin tuntunut epämiellyttäviltä tai epäsopivilta, ja tärkein, mitä olisin vailla. Viime vuoden vaatetilaus osui ihan nappiin, sillä niistä puvuista on tullut mun suosikkipukuni. Ehdoton suosikki kesäpuku mulla on lyhythihainen Intermezzon Scuba (eli violetin värisenä tämä). Se sopii mun vartalolleni tosi hyvin, en koe mitään kompleksia se päälläni, se ei ole liian avoin ja väri on ihana. Sen voi yhdistää sekä valkoisiin trikoihin ja tanssishortseihin, tai sitten perus juoksu/jumppatrikoihin. Aivan ehdoton suosikkipuku. Sitten olen tykännyt pitää Intermezzon Annaa (tämä harmaana), mutta koska se on kaksikerroksinen kangas ja puolihihainen, sitä olen käyttänyt lähinnä talvella. Kaunis ja istuu mulle hyvin, sopii sekä shortsien että helman kanssa. Capezion Shrugista (tää) tykkäsin eka tosi paljon, mutta nyttemmin mua on alkanut vähän häiriä sen avoimuus! Kutsunkin sitä aina tissipuvuksi xD Siksi olen sen kanssa vähän epävarma, vaikka se on muuten tosi kaunis ja ihana. Ostin tuossa vähän aikaa sitten uudet urheilurintsikat, täytyy kokeilla niitä tuon puvun alla koska ne rintsikat tulee suht ylös, ehkä ne sitten tekis puvusta soveliaamman. Muuten puku on kaunis ja ihana, olen käyttänyt sekä helman että shortsien kanssa. Nämä puvut on oikeastaan ollut niin kivat, että en ole tullut kauheesti edes käyttäneeksi vanhoja pukujani. Kai olen huomannut niiden puutteellisuuden, kun olen saanut paremmat puvut käyttööni. Olen myös tykännyt tosi paljon käyttää mun uusia kukkapöksyjäni vaalanpunaisen paidan kanssa. Otan ne mukaan etenkin silloin, jos olen suoraan tulossa töistä tai jos on kiire, enkä kerkeä miettiä pukuasioita.

No, mitä olen sitten vailla? No pukuja en periaatteessa tarvisi lisää, mutta ehkä kuitenkin haluaisin toisen lyhythihaisen puvun. Kuin sattumalta löysin aivan täydellisen ihanan puvun, valitettavasti se on vaan vähän kallis :/ Mutta jos se on ainoo puku jonka ostan, ehkä se on sen väärtti... Kyseessä tällainen: https://dancewear.co.uk/eriko.html Onko kellään kokemusta tästä Ballet Rosa-merkistä? Kallis hinta voisi viitata laatuun, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Myös yleensä vähän kalliimmilla (ainakin Intermezzolla) valmistajilla puvut on vähän pidempiä, mikä olisi mulle hyvä. Tykkän tuosta puvusta kauheesti, täytyy vähän tarkkailla sitä tässä kuukauden pari että muuttuuko mieli. Myös molemmat värit miellyttäis kauheesti!

Sitten mulla olis toinen juttu, mitä olen vailla. Mulla ei ole mitään "knitwear" lämppäjuttuja. Olen tietoisesti jättänyt ne ostamatta, koska meillä on tanssikoululla niin lämpimät ja hiostavat salit, etten kerkeisi pitämään villahousuja pliésarjaakaan, ennen kuin tulisi liian hiki. Mutta, parissa tilanteessa ne olisi kuitenkin enemmän kuin hyvä olla olemassa. Toinen on ennen esitystä, kun haahuillaan ja lämpätään ennen esityksen alkua ja haluan vähän suojata myös esitystrikoita. Toinen on venyttelyä varten: mun ei kotona tule kauheesti venyteltyä, koska en ikinä jaksa lämpätä tarpeeksi ennakkoon. Niin mietin että olispa kätsyä kun olis villahousut, niin vaan pieni lämppäys riittäisi, housut auttais lihasten lämmittämisessä. Myös kun on näitä tilanteita, että on eka balettitunti, sitten joku tunnin tauko ennen kehonhuoltoa tai pilatesta tms., niin siinä välissä olisi kätsy pitää villahousuja. Joten nyt vihdoin mulla on syytä hankkia villahousut, ja hupsista löysinkin jo aika kivat sellaiset: https://dancewear.co.uk/cosy-legs-8.html . Olishan tuolla ollut tosi kivan värisiä housuja, mutta totesin että 90% mun tanssijutuistani on harmaata tai violettia, ja iskin tietysti myös silmäni sen värisiin housuihin, niin ehkä mustat on kuitenkin kätsyimmät yhdistää sitten noihin yläosiin. En halua olla koko harmaissa tai liilassa :D Hintakaan ei ollut lainkaan paha, joten ehkäpä on täysin hyväksyttävää yhdistää ne sitten yhteen vähän kalliimpaan pukuun... No, mä pohdin näitä juttuja taas sinne elokuulle ja katsotaan sitten onko mieli muuttunut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti