sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Pitkästä aikaa!

Moikka,
on tullut taas pieni blogipaussi, syynä siihen on se että olen yksinkertaisesti kokenut inspiraation puutetta blogia kohtaan. Olen miettinyt tekstintynkiä usein, mutta ei mulla ole vaan ihan kauheesti ollut mitään kerrottavaa. Nyt mulla olisi taas jotakin pientä juttua tarjolla ;)

Baletissa kaikki on mennyt ihan ok:sti. Edellinen, kuukauden takainen postaus kertoi tuosta nilkanvihlonnasta, josta edelleen pikkuisen kärsin :/ Kävin vihlomisesta huolimatta pari viikkoa treeneissä, kunnes totesin, että eihän tässä ole mitään järkeä. Pidin viikon tauon treeneistä, mikä tuli muutenkin tarpeeseen sillä opinnoissa oli aika hektinen viikko. Jätin menmättä balettitunneille, jonka seurauksena vihlonta väheni tosi paljon, muttei valitettavasti vieläkään ole täysin kadonnut. Nyt  sitten viime torstaina mulle tuli mun jalan ulkosyrjässä olevaan pieneen liikavarpaaseen vesikello. Ihmettelin kärkitunnilla, kun inhottavasti pisti jalkapöydän syrjää, ja lopputuntia kohden se alkoi tuntua jo sietämättömältä kun nousi kärjelle. Kun otin tossut pois, huomasin että siihenhän oli hiertynyt kiva vesikello, jonka se nahkaosa oli vielä hiertynyt pois ja jalka oli vereslihalla -.- Ilmankos hieman tuntui. Eli ihan hyvään aikaan alkaa nyt tämä talviloma treeneistä, niin surullista kun se onkin niin taas viikon tauko tekee ehkä ihan hyvää.

Näistä pikkuvammoista huolimatta baletissa on ollut mun mielestä kivaa. Erityisesti olen tykännyt Kitrin variaation treenaamisesta perus1-tunnilla, ja perus2-tunnilla on kivat uudet tankosarjat. Piruetteja ei olla tehty vähään aikaan, ja sen kyllä huomasi torstain tunnilla! Tehtiin siellä muutamat keskilattiapiruetit ja en voi sanoa niiden menneen ihan putkeen. Luulen, että otan käsillä vähän liikaa vauhtia, jolloin koko homma menee helposti säpäleiksi.

Nyt on tosiaan (taas kerran) ollut opintojen puolella aika kova homma. Tämän kevään piti olla kiva ja rauhallinen, en tajua miten aina onnistun tekemään siitä näin hektistä. Tuli vähän yllättäen yksi esitelmä, mikä tuntui kauhean vaivanloiselta, mutta sain sen tehtyä eilen :) Sit olis yks toinen esitelmä, josta olen ollut hyvin tietoinen jo pitkän aikaa, mutta kun tässä nyt on ollut luentoja aika paljon ja jos jonkinlaista muuta puuhaa ja lisäksi vielä työt, niin en ole sitä vielä tehnyt. Mutta tosiaan ensi viikko on vielä työntäyteistä opintojen puolesta, sitten pitäisi pikkuhiljaa ihan oikeesti hellittää! Ja siinä sitten muuten onkin mun kaikki maisterinvaiheen opinnot ;_;;; O___O en voi uskoa että opinnot on näin lopuillaan!! Yliopisto on mun toinen kotini, suoraan sanoen mua oikeesti vähän alkaa paniikinomiasesti kurkkua kuristaa kun mietin, että valmistun ja mulla ei ole enää luentoja ja kurssitöitä tai mitään muutakaan asiaa yliopistolle :((( Toisaalta taas odotan innokkaana että pääsen oikeesti tekemään töitä, ja tietysti oppiminenhan on ikuista enkä usko että koskaan tulen olemaan "valmis". Aina on erilaisia työtehtäviä mitä oppii, ja lisäksi myös maailma muuttuu jatkuvasti, joten turha pelätä että nyt mun pitäis osata kaikki. Etenkin nuorena valmistuneena se ainakin meidän ammattikunnassa on vielä selvää, että nuoria työntekijöitä opastetaan ja saa kysyä ja näin. Riippuu toki varmaan työpaikasta, mutta mitä olen kuullut niin nuoret valmistuneet otetaan ihan silleen ymmärtäen vastaan. Mutta vielä tosiaan pari kurssia pitää tehdä loppuun, ennen kuin tästä olen mihinkään lähdössä :)

Tänään mulla oli tosi ihana päivä. Olen täällä blogissa muutamaan otteeseen maininnut mun taitoluistelutaustastani, josta voisin kertoa nyt vähän enemmän. Menin luistelukouluun 3-vuotiaana, mutta jouduin käymään sen kahdesti koska mua ei niin pikkulapsena vielä otettu yksinluisteluryhmään. Sitten siinä 5-vuotiaana aloitin yksinluistelun, josta tykkäsin ihan hirveesti. Harrastin sitä sellaiset kolmisen vuotta (muistaakseni), kun tapahtui suuri tragedia: mun ihanan rakkaat valmentajat lopetti (toinen lähti opiskelemaan toiseen kaupunkiin, toinen alkoi valmentaa toista ryhmää). Olin tietysti tyypillinen, tilanteesta järkyttynyt lapsi, uusi valmentaja oli "ihan tyhmä enkä halua enää luistella", joten lopetin harrastuken. Olin pari vuotta muiden harrastusten parissa, kun taas veri alkoi vetää jäälle, mutta olin tietysti tippunut ikäryhmäni yksinluistelutasosta, joten menin muodostelmaluisteluun, jonne kaikki oli tervetulleita. Myös mun siskoni oli siellä, joten mun oli aika helppo mennä joukkueeseen. Muokkari oli ihan kivaa, pääsi luistelemaan ja temppuilemaan jäälle, mutta koska en todellakaan ole joukkueihmisiä, niin kyllä se yksinluistelu oli vaan enemmän oma juttu. En muista kuitenkaan silloin kauheesti harmitelleeni asiaa, koska mentiin mun hyvän ystäväni kanssa samaan aikaan muokkarijoukkueeseen, niin treeneissä oli kiva olla, ja olihan siellä muitakin kavereita. Harmi vaan että meidän valmentajat ei ollut kauheen mukavai ihmisiä, ja koska meijän joukkueessa ikähajonta oli suunnilleen 9-vuotiaista 16-vuotiaisiin, niin joukkuehenki oli aika huono. Muodostelmaluistelua harrastin muistaakseni toiset kolme vai neljä vuotta. Yhteensä luistelua on mulla saldossa sellaiset 8-10v, eli voin sanoa että olin ihan hyvä luistelija. En varmasti mikään paras, mutta luistelu taitona oli mulla aika hyvin hanskassa, ja tosiaan kyllä nautin jäällä viilettämisestä. Kävin sekä yksinluistelussa että muokkarissa kisoissa ympäri Suomea, ja esiinnyttiin kaikissa joulu-ja kevätnäytöksissa. Tosiaan lopetin kaiken luistelun 7. luokan jälkeen. Koululiikunnassa tuli yläasteella pari kertaa luisteltua, mutta lukiossa miellä ei enää ollut luistelua. Viime kerrasta luistimilla on nyt siis kymmenen vuotta aikaa, vähän enemmänkin jos ei lasketa niitä paria liikkatuntia kasi- ja ysiluokalla. No niin, tänään sitten kun oli aivan täydellinen luistelukeli, niin minäpä päätin tallustella läheiselle kentälla ja kiskoa luistimet jalkaan tämän hyvin, hyvin pitkän tauon jälkeen.
Mun rakkaat Risportit, kuin valettu mun jalalle <3
 Eka askel jäälle tuntui suoraan sanoen aivan helvetin pelottavalta. Nilkka tuntui spagetilta luistimen sisässä, keskivartalo ihmetteli että miten hitossa pitää tämä ruho pystyssä. Hyvänä asiana huomasin, että luonnostaan mulla tuli potkut oikein (koko terällä potku takaviistoon, ei räpellystä piikeillä), mutta tasapaino ja se oikean painopisteen löytäminen tuntui varmaankin kaikista hankalimmalta. Jalkapohjia ja nilkkoja alkoi myös tosi nopeesti särkeä ja tuntua uuvuttavalta.

Eka askel jäälle pitkän tauon jälkeen
Pikkusen hutera fiilis vielä tässä xDD

Mutta pikkuhiljaa...

...se alkoi siinä sitten lutviutua...

... ja takaperin sirklauskin tuntui jo ihan kivalta


ja hikikin siinä sitten luistilla riehuessa tuli

:)

Tosiaan, luistelu ja sirklaus ja vauhti alkoi siinä vajaan tunnin luistelusession aikana muistua mieleen ja ihan luonnistua. Toki vähän väliä mulla tuli sellasia pelottavia tasapainon horjuntanykäyksiä eteenpäin, mutta fiilis alkoi olla koko ajan varmempi :) Mitään yhden jalan juttuja en juurikaan uskaltanut tehdä. Kokeilin vaakaa, mutta en uskaltanut nostaa jalkaa varmaan 35 astetta korkeemmalle, ja baletinomaisesti jätin selän myös ihan pystyyn. En uskaltanut alkaa laskea selkää jalan mukana, koska tuntui että olisin mennyt nokilleni muuten. Yritin pari kertaa, mutten kertakaikkiaan uskaltanut, vielä. Harmitti vähän, koska muistan vaa'an olleen joskus lapsena mun bravuurini :) Yhden jalan jutuista kokeilin kukkoliukua (:D), tarjotinta ja jäniksenammuntaa, jossa pyllähdin :D Mutta oli ihan huippu iltapäivä. Kieltämättä pelkäsin jäille menoa, koska olin joskus elämässäni ihan hyvä luistelija, enkä ollut varma miten ottaisin sen vastaan, etten enää olekaan kovin hyvä. Mutta ihan onnistuneesti kaikki meni, en suinkaan ollut taidoiltani entisen veroinen, mutta mulle ei myöskään tullut mikään hullu pettymys. Oikeastaan innostus nousi, ja haluaisin mennä kyllä jo ensi viikolla uudestaan :) Onneksi tuo kenttä on tossa ihan 0,5km etäisyydellä, ja oli vielä todella hyväkuntoinen ulkojääksi. Mitä luisteluun tulee, tunnustan että olen ehkä vähän snobi. Luistimien tulee olla mun omat ihanat taitoluistimeni, ja jään olis parempi olla hallin jää, mutta minkäs teet. Tuo oli ihan tarpeeksi hyvä jää mulle :) Luistelu tuntui tosi rankalta, puoli kenttää luisteltua olin jo ihan kamalan hengästynyt ja 45 minuuttia luistelua olin jo ihan poikki. Nyt kun tässä on pian parisen tuntia istunut, niin huomaa miten paikat alkaa jäykistyä ja kipeytyä. Kivan luistelupäivän päätteeksi juotiin kaakaot ja syötiin omar-munkit miehen kanssa :)


Semmoinen tarina se, hauskaa talvilomaa kaikille joilla sellainen on!