lauantai 28. maaliskuuta 2015

Balettipostaus: Uudenlaisia kokemuksia Alkeet2-tunnilla

Tänään siis olin korvaamassa poissaolojani pykälää ylempänä, eli alkeet2-tunnilla. Kaikki oli uutta: oli eri opettaja ja eri sali, joten olin aika jännittynyt. Lisäksi tunti alkoi jo 11.45, mikä hiukan ahdisti, koska olen todellakin myöhäännukkuja. En edes kehtaa sanoa, mihin asti voin nukkua viikonloppuisin tai vapaapäivisin, mutta sanotaan että herääminen klo 10.15 tuota balettituntia varten teki hiukan tiukkaa.
Uusi opettaja oli sanalla sanoen kiva. Opetustyyli omaan opettajaani verrattuna oli hyvin erilainen, mutta en nyt sinänsä näe aiheelliksi alkaa vertailla, kumpi on parempi. Tämä siis näytti sarjan kerran, laittoi musan soimaan ja kierteli sitten korjailemassa meitä oppilaita, mikä oli tosi tosi hyvä juttu. Olin itse kyllä hieman paniikissa, koska en yleensä muista sarjoja vaan yhdellä näyttämällä. Katsoin sitten vaan edellä olevaa niin pärjäsin ihan hyvin :) Sain kyllä yllätyksekseni huomata, että tällä tunnilla sarjat oli mun mielestäni helpompia, kuin alkeet1:sessä! Oman tuntini sarjat on ollut mielestäni hieman monimutkaisempia, etenkin kun meillä on joka sarjassa myös käsille omat liikkeet. Tällä tunnilla käsi oli tankosarjassa koko ajan toisessa asennossa, mikä teki liikkeistä mun mielestäni paljon helpompia muistaa. Toisaalta mun mielestäni on tosi hyvä, että heti ekasta tasosta asti opetetaan, että ne kädet on myös tärkeä osa balettia, ja ne otetaan heti mukaan. Lisäksi sarjoissa ei ollut oikeastaan kuin muutama liike, mutta toistoja oli paljon enemmän. Omalla tunnillani taas sarjoissa on enemmän erilaista sisältöä, mutta ei paljonkaan toistoja. Tavallaan oli myös hyvä, ettei opettaja tehnyt liikkeitä mukana, koska se pakottaa mut itse miettimään, että mites tää sarja meni. Omalla tunnillani ope tekee aina mukana, joten sitten mun tulee aina myös katottua sitä, eli sillee hyvä ettei tämä uusi ope päästänyt ns. "helpolla". Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että alkeet1-tunnilla on ihan hyvä, että ope tekee vielä mukana. On siinä tarpeeksi haastetta jo muutenkin :D Tykkään siis molemmista opettajista, siitä omasta varsinaisesta opettajastani sekä tästä lauantain vetäjästä. Ensi lukuvuonna kun otan varmaan sekä alkeet2 että perus1-tunnit, on aika todennäköistä että mulla on molemmat opettajat, mikä on mun mielestäni ihan hyvä juttu :)
     Tehtiin siis perus pliét, tendut, frappet ja fondut tangolla, sekä grand battementit. Olen nyt tiistain tunnin jälkeen kotona harjoitellut relevéitä tosi, TOSI paljon, sekä kahdella että yhdellä jalalla, pitäen tukea ja välillä ilman/pitäen hyvin kevyesti tukea, ja musta tuntuu että siitä on ehkä ollut jotain hyötyä! Nimittän tänään tunnilla musta tuntui, että kahden jalan relevéssä pystyin oikeesti hetken aikaa niinku rentoutumaan. Pidin kyllä siis vartalon tiukkana jne, mutta hetken aikaa musta tuntu etten huojunut yhtään, pystyin vaan olla siinä asennossa ja se tuntu jotenkin, hmm, luonnolliselta. Tunne oli ihan mieletön! En tiiä johtuko se oikeesti suoraan tästä mun neljän päivän tehoharjoittelusta, vai sattumaako vaan, mutta joka tapauksessa kokemus oli innostava :) Myös yksi yhen jalan relevéistä onnistu paremmin, mutta niitä epäonnistuneita olikin sitten aika paljon... Mutta siitä se kai lähtee, jos yksi 20 kerrasta onnistuu?
     Keskilattialla tehtiin sellasia pikkuhyppyjä. Opettaja ei jostain syystä käyttänyt ihan hirveesti liikkeiden nimiä, joten en valitettavasti osaa niitä tähän antaa, saatika etsiä kuvia/youtubevideoita :( Joka tapauksessa, ne oli kivoja ja onnistui ihan hyvin. Vähän aikaa mulla taas kesti ymmärtää, että mitäs tässä tapahtuu, mutta onneksi ei ollut vaikeita. Siinä siis vaan hypättiin ihan normaalisti ilmaan ojentaen nilkat ekassa, tokassa ja kolmannessa asennossa, ja sitten tehtiin myös sellasta missä otettin pari askelta ja hypättiin vähänniinkuin sivusuunnassa, päätyen ensimmäiseen asentoon. Jos kukaan saa tästä selityksestä mitään selvää, kuulisin mielelläni mikäköhän sen nimi on :D Mutta sitten aarrghh tehtiin piruetteja. Ja mää en voi ymmärtää, miten on mahdollista tehdä piruetti silleen keskilattialla omalla paikallaan vaan, ilman niinku vauhtia? Tuli vaan plién kautta pongahdus relevéhen, toinen jalka passé retirehen (eli silleen koukkuun polven korkeudelle), ja siitä sitten jotenkin ihmeen kaupalla pitäis saada tehtyä kierros. Ja vieläpä omasta mielestäni ihan väärään suuntaan, eli silleen niinku sisäänpäin. Eli jos tukijalka on vaikka oikea jalka, vasen on nostettu koukkuun polvenkorkeudelle, nii kiertosuunta on vasemmalle, vastapäivään. Mistä siihen saadaan vauhtia? Tämä oli multa kertakaikkiaan säälittävä esitys.
     Sitten oli vuorossa diagonaalipiruetit, mitkä meni yllättävän hyvin verrattuna tohon edelliseen piruettiin. Tehtiin kaks ööm peruspiruettia, onkohan ne sitten niitä piqué-piruetteja, sitten kaks soutenu-piruettia ja sitten loppumatka niitä chaînés-"ketjupiruetteja". Olin taas aivan helkutin äimistynyt, kun mun piruettia (tuota chaînésia) kehuttiin!! Palautteena tosin oli, että spottia pitää käyttää enemmän hyödyksi... Eli siis sitä että se pää ja katse pysyy koko ajan paikoillaan, kunnes sen pään on pakko kääntyä vartalon mukana lopulta nopeesti, palaten takaisin siihen spottiin. Mutta oli kyllä tositosi kiva saada kehuja :) Soutenu meni aika huonosti, koska ei olla omalla tunnilla juurikaan tehty niitä, niin hiukan siinä ihmettelin että niin mites ne jalat tässä meneekään.. Loppuun liitin hiukan videoita eri pirueteista, eli ekassa on toi piqué, toisessa soutenu-piruetti, ja sit vimppana on toi chaînés.
     Lopulta tehtiin grand jeteitä, oman tason mukaan. Eli en siis suinkaan saanut mitään spagaatia ilmassa, mutta vähän sinnepäin :D Hypyt ja piruetit on siitä haastavia, että kun niitä ei sitten millään voi tarkkailla peilistä, kun siinä pitää olla niin keskittynyt siihen omaan juttuun ja usein ei ole edes mahdollista kääntää päätä peiliin pilaamatta itse liikettä. Tämän takia olen ajatellut, että oman treenin kuvaaminen olisi ensiarvoisen tärkeää, ja meinasin toteuttaakin sen sitten pääsiäisen jälkeen, kun omat itsenäiset treenini alkavat. Hirvittää kyllä ajatus itsestä videolla, mutta uskon että se on tosi korvaamaton keino nähdä oikeesti sitä omaa työskentelyä. 
     Kaikkiaan tunti oli mun mielestä ehdottomasti positiivinen kokemus ja tasokin oli mulle sopiva. Suoriuduin kaikista jutuista vähintäänkin "ihan ok :)"-tasoisesti (paitsi niistä keksilattian kauheista pirueteista) ja tuntiin mahtui myös ihan selkeitä onnistumisia. Innolla odotan, että pääsen alottamaan tän tason virallisesti ensi elokuussa :>

                                         Piqué (kohta 00:13-00:16)
                                         Soutenu
                                          Chaînés (kohta 02:13-02:19)

Tässä lauantain ryhmässä ei ollut ketään kevätnäytöksestä kiinnostunutta, eli emme harjoitelleet lopputunnista ohjelmaa. Ensi viikon tiistaina on meillä vielä ihan normaali tunti, mutta sitten pääsiäisloman jälkeen huhtikuun puolessa välissä alkaakin ihan kunnolla näytösharjoitukset :) Tämä kevätlukukausi on mennyt mun mielestäni kauheen äkkiä!! Haluaisin jatkaa vielä kesälläkin tunteja, mutta täytyy nyt vähän kattoa, miten se onnistuu. Ainakin tuolla nettisivuilla lukee, että kesäkuun puolivälistä elokuun alkuun olisi "Tanssien läpi kesän"-tunnit, mutta en ole vielä ottanut selvää että kenelle ne oikeastaan on tarkoitettu ja että onko aikuisbalettia ylipäätänsä mahdollista harrastaa kesällä.

Että sellanen balettilauantai mulla :)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Balettipostaus: Analyysiä tiistain treenistä

Tiistaina pääsin vihdoin balettitunnille ekaa kertaa noroviruksen jälkeen. Jo sunnuntaina hiukan kauhistelin, että onkohan mun lihaksista lähtenyt mahataudin jälkeen kaikki voimat livohkaan ja entä jos en jaksakaan tehdä mitään. Päätin kuitenkin ryhtyä toimeen, ja jatkoin jälleen noita youtuben Mary Helen Bowers-jumppia, joita olen esitellyt hieman tässä postauksessani. Peloistani huolimatta jaksoin jumpat ihan hyvin ja tunnillakaan ei tullut ongelmia fyysisen kunnon kanssa. Muiden asioidan kanssa kyllä!

Tällä hetkellä aloitamme tunnin aivan ihanalla plié-sarjalla tangossa. Demi plié, relevé ja kädellä alongé, käsi kolmannen asennon ja toisen asennon kautta ensimmäiseen kun samalla tehdään grand plié, katseen seuratessa kättä. Tendun kautta kolmanteen asentoon ja sama uusiks, ja lopulta jalka kolmanteen taakse ja uusiksi. Kolmannen sijaan saa myös ottaa viidennen asennon, mutta se ei oikeen multa luonnistu vielä hirveen hyvin... Saan kyllä jalat asetettua siihen, mutta en saa oikeen pidettyä niitä niin liikkeiden ajan. Aukikierto alkaa supistua ja asento näyttää lopulta ihan kolmannelta asennolta, joten teen nyt ihan suosiolla vielä kolmannessa asennossa pliét.

Kolmas asento ja viides asento.
Lopuksi tehdään vielä kiva ylävartalon taivutus. Osaan mielestäni sarjan aika hyvin, mutta hämmästyin hieman, kun kurkkasin peiliin viimeisen taivutuksen aikana, kun siinä taivutetaan myös peiliin päin. En muista, mikä musiikki meillä on tuossa plié-sarjassa, mutta se on sellainen aika surumielinen ja kaihoisa. Huomasinkin, kun taivutuksen aikana vilkaisin itseäni peilistä, että mulla oli kulmat ihan kurtussa ja mun ilmeeni oli kauheen murheellinen :'D Eläydyin varmaan siihen musiikkiin hivenen liikaa.
     Seuraava sarja eli tendu-sarja on aika perus, tosin tällä kertaa tehdään sellainen jalan kierto, minkä nimeä en nyt muista tai en ole varma olikohan sillä mitään nimeä. Eli ensin tendu eteen kaksi kertaa, sitte kolmannella tendulla jalka käännetäänkin aukikierrosta paralleliin, sitten takas aukikiertoon ja sitte takas paikoilleen. Sama sivulle ja taakse ja sivulle. Tää on ihan mielenkiintoinen liike, tosin musta tuntuu että kun käännän jalkaa aukikierrosta paralleliin ja takaisin, niin liike näkyy vähän turhan paljon mun lantiossani, vaikka sen pitäisi pysyä silleen aika paikoillaan. Pitää kiinnittää siihen vähän enemmän huomiota.
     Tendujen jälkeen (muistaakseni) tuli jalkojen nostot, joiden aikana otetaan myös "tasapaino", eli irroitetaan käsi tangosta hetkeksi. Tää onnistuu ihan hyvin, vaikka jalkani nousee eteenpäin ja erityisesti sivullepäin aika surkeesti. Sivusuunta on mulle ehdottomasti hankalin, sekä jalan nostamisen suhteen että tasapainoilun suhteen, koska ylävartalo alkaa jotenkin automaattisesti nojata vastakkaiseen suuntaan nostetun jalan kanssa, vaikka sen pitäisi pysyä ihan paikoillaan. Taakse jalka nousee hyvin, eikä mulla ole silloin ongelmaa myöskään olla ilman tankoa. Kun harrastin luistelua, muistan lapsena vaaka-liu'un olevan mun yks bravuureista ja edelleenkin pääsen aika hyvään vaakaan. Baletin maailmassa tämä(kin) asia on tehty hieman hankalammaksi, sillä toisin kuin luistelussa, baletissa ei saa selkä laskeutua alas. Selän pitäisi siis jääd suoraan, toki se nyt ihan hiukan luonnostaan menee alas kun jalka nousee taakse, mutta ideana on kuiteskin pitää se selkeesti enemmän suorassa kuin vaakatasossa.

Vaa'assa voi laskea yläkroppaa ihan reippaasti, etenkin jos on noin korkea vaaka kuin kuvan tytöllä.
     Seuraavaksi tunnilla tehdään fondu-sarja, ensimmäistä kertaa tänä lukuvuonna. Jos kaikki muut sarjat tähän mennessä tuntia on mennyt omalla kohdallani hyvin, niin homma kaatuu kyllä tähän. Mikä mulla on siinä fondussa sitten pielessä? Lyhyesti sanoen kaikki. Ensinnäkin, aukikierron pitäminen fondussa tuntuu vaivanloiselta tukijalan kohdalla. Olen tullut nyt siihen tulokseen, että kun liike on mulle hankala, nipistän ensimmäisenä aukikierrosta ja harjoittelen liikkeen hieman suppeammassa asennossa, ja sitten kun alka(isi) sujua, katson sitä aukikierron parantamista. Toiseksi, vaikka käsi tekee aivan yksinkertaista port de brata samaan tahtiin koko ajan, en ymmärrä miten mun kädet ja jalat menee ihan sekaisin. Ei mulla ennen ole ollut käsien ja jalkojen koordinaatio-ongelmia, olenhan soittanut joskus rumpujakin! (Alkava Alzheimers..??) Ja kolmanneksi se pahin: fondu-sarjan lopuksi tehdään yhden jalan relevé, mikä on mulle vaikein mahdollinen liike, mitä ollaan tähän mennessä tehty! Päkiälle pitäisi nousta köykäisesti, mutta omani on vaivanloinen HNNNGGGHHH-äännähdyksellä höystetty rykäys. Keskivartaloa on vaikea pitää tämän johdosta suorassa, ja tämän takia taas tasapaino katoaa mikä johtaa siihen, että roikun tangossa.  Tukijalan polvi menee väkisin koukkuun. Loppujen lopukis koko relevéni on surkea, huojuva, noin kaksi sekuntia kestävä ilmestys. En saa sitä millään edes korkeaksi, vaan koko katastrofi nousee ehkä seitsemän senttiä ylös. Rupesin sitten tiistai-iltana miettimään, että mikä mulla on siinä se ongelman ydin, mitä mulla pitäis olla enemmän tai vähemmän, jotta liike onnistuisi? Pienen mielikuvitusleikin jälkeen tulin siihen tulokseen, että jos mulla olisi nilkassa loputtomat voimat, olisi päkiälle nousu huomattavasti vaivattomampaa. Lisäksi keskivartalon on pysyttävä tiukkana, sillä vaikka nilkka miten vahva olisikin, kaadun jos alan houjua keskivartalosta. Aloinkin heti tuumasta toimeen, ja hain therabandini ja olen nyt kahtena iltana tehnyt erityistä nilkkatreeniä sen avulla. Jos yhden jalan nilkan pikkulihasten pitää kyetä nostamaan köykäisesti monta kymmentä kiloa ( = kehon paino), niin kyllä niiden pitää sitten loogisesti ajatellen olla aika vahvat. Theraband-harjoittelun lisäksi teen ihan kahdenkin jalan relevéitä täällä kotona, ja toivon että se vahvistaisi mun nilkkojani.
     Jätettiin tankosarja hiukan lyhyeksi ja keskilattian port de bra-sarjan jälkeen alettiin harjoitella kevätnäytöstä :> Tai siis se port de bra-sarja liittyy siihen kevätnäytökseen. Opettaja muuten korjasi mun asentoani (toinen käsi näytti vähän vikasuuntaan) mistä olin tosi tyytyväinen!! :D Muut olivat tehneet kevätnäytösohjelmaa jo viime viikolla, joten itse olin aluksi hiukan pihalla että mitä tapahtuu. Ei kuitenkaan oltu vielä tehty kuin hiukan alkua, niin pääsin ihan hyvin mukaan. Ohjelmassa intron käsisarjan jälkeen lähdetään tekemään bourréeta, eli sitä pikkutipsutusta (video alla). Mun mielestäni se on yllättävän hankala, sillä jos alkaa liikkua yhtään nopeampaa, on vaarana että pikkuaskel muuttuukin hieman liian pitkäksi , ja sitten bourée ei enää näytä bouréelta. Olenkin kiinnittänyt siihen omalla kohdallani huomiota, että askeleen on pysyttävänä pienenä, ja jos haluaa liikkua nopeampaa, niitä pikkuaskeleita sitten vaan otetaan nopeampaa, eikä aleta ottaa pidempää askelta. Kykenen tähän periaatteessa ihan hyvin, mutta kotona tehdessä huomasin yhden suuren ongelman! Nimittäin kun yritän tehdä nopeasti bouréeta, mun PEPPU HYLLYY ihan kauheesti!! :'DD Se näyttää kauheelta ja sitten en voi enää keskittyä! Opettaja sanoi joskus syksyllä, että bouréeta tehdessä ballerinan tutun pitäisi pysyä liikkumatta tai korkeintaan hiukan täristä, niin kiva sitten kun oma takamukseni (ja reidetkin) tekee kauheeta wakawakawaka-hyllymistä, eikä sitä voi mitenkään kontrolloida! Tämä oli nyt tämmöinen aivan kauhee tunnustus tänne blogiin, olisi tosi kiva kuulla jos muilla on hyllymisongelmia bouréeta tehdessä? :DD


Eli sellaiset treenit oli mulla tiistaina. Oli tosi kivaa ja osasin sentään jotakin, mutta paljon riittää kyllä vielä harjoiteltavaa ja kehitettävää. Noiden poissaolojen takia mulla on kaksi korvauslipuketta, joten ajattelin mennä vähän vilkaisemaan alkeet2 tunnille. Se on vähän kurjaan aikaan, nimittäin lauantaina jo klo 11.45 :( Menen kuiteskin ehkä mielummin sinne korvaamaan kun sinne perus1-tunnille. Kirjoittelen varmaan siitäkin tunnista hiukan raporttia viikonloppuna :)

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Balettipostaus: Treenivaate-esittely, osa 2

Tuossa kun kolusin balettitarvikelaatikkoani, päätin että teen kakkososan tuohon viikonlopun treenivaatepostaukseeni! Viimeksi siis esittelin uudet tilaukseni, mutta vähän nurinkurisesti esittelen nyt tässä osassa vanhat treenivaatteeni sekä tossuni :)

Yllättäen koko laatikko on täyttynyt mun kamppeistani.. Taustalla ihan kissankolo (missä kissa ei koskaan ole)
Aika paljon olen haalinut balettivermeitä alle vuodessa! Suurin osa noista on tosin ihan tavallisia vaatteita, joita olen joskus käyttänyt myös jumpissa. On kaksi hupparia, pitkähihainen trikoo, muutama hihaton toppi, valkoiset sukkikset joita olen käyttänyt shortsien alla, shortsit sekä caprit, ja tuossa alanurkassa on nuo uudet puvut ja helma. Pinkki jumppa-alusta on jo vanha ja osittain kissan repimä... Ja tietysti tossut. Ja tuo vihreä juttu on muuten "theraband", ei siis oikeesti edusta sitä kyseistä merkkiä mutta joku sellanen vastaava.

Minkälainen on ollut mun treeniasuni nyt tähän asti, ennen kuin tilasin uudet vaatteet? Suurimmaksi osaksi tällainen:
Eli eipä sen kummoinen. Oikeanpuoleinen on aika tuommonen perus, vasemmassa olen enemmän tai vähemmän tietoisesti lähtenyt hakemaan jo tuollaista baletti-vibaa. Käytän noita toppeja myös kun teen kotijumppaa, joten olen tyytyväinen että nyt mulla on balettitunnille omat puvut. Mulla on myös aivan ihanat mustat, reisiin asti ulottuvat säärystimet, mutta niissä tulee vaan niin pirun kuuma etten kestä pitää niitä tunnilla muutamaa minuuttia kauempaa :D Tekevät siis tehtävänsä!
     Vaikka mulla onkin nyt hienot uudet puvut ja aivan loistavat uudet trikoot, ajattelin silti käyttää treeneissä lähinnä noita vanhoja valkoisia sukkiksia vielä tämän lukukauden. Tulin meinaa siihen tulokseen, että uskoakseni kevätnäytöksessä meidän asussa on valkoiset trikoot, niin ehkä mun kannattaa koittaa hiukan säästellä noita oikeita, hyviä trikoita sitten sitä varten. 
     Sitten olisi esittelyssä vielä tossut, eli mulla on aika perus Blochin Pro Form-mallia olevat, baletin vaaleanpunaiset kangastossut, kokoa 4C.


Mikäli olen tehnyt läksyni oikein, tuo kirjain merkitsee jalan leveyttä. Blochilla on aika monissa tossuissa tarjolla leveydet A-D, ja se D oli jossakin mainittu olevan erikoisen leveä eikä niitä aina löydy välttämättä suoraan myymälästä, vaan ne pitää tilata. Eli ONNEKSI mun konttini ei oo sentään ihan niin räpylä, vaan tuo C sopii mulle tosi mainiosti :D Nämä on siis ne mun ihan ensimmäiset ja ainoat tossuni, jotka ostin paikallisesta tanssipuodista silloin elokuussa, kun aloitin baletin. Tossut ovat palvelleet tosi hyvin, eikä mulla ole niistä mitään pahaa sanottavaa. Silti, mulla on välillä vähän sellanen kutkuttava tunne, että tekisi mieli kokeilla jotain toista merkkiä. Ihan vaan vertailun vuoksi ja kartuttaakseni kokemusta tossuista, ja että tulisi sellainen fiilis että "tää on JUST mun tossuni". Kokeilin toki myymälässä neljää muutakin paria, mutta jos oikein muistan, kaikki olivan Blochilta, hiukan eri malleja vaan. Olen lukenut paljon hyvää myös esim. Sansha ja SoDanca -nimisistä merkeistä, mutta niitä ei valitettavasti myyty paikallisessa putiikissa. Tämänhetkinen rahatilanne ei anna periksi tossuostoksia, mutta ehkäpä voisin koittaa hankkia toisen parin vaikka ensi lukukaudeksi ;) Saa antaa ideoita sekä kertoa omia tossukokemuksia!

Tossut jalassa
Viime postauksessa tulin maininneeksi, että uuden vaaleanpunaisen helman käyttö alkoi arvelluttaa minua, koska mieheni (minun TULKINTANI mukaan, ei kuulema omin sanoin oikeasti) oli vihajissut sitä hieman lapselliseksi. Kokeilin sitä mustien sukkisten kanssa, eikä tulos ollut mielestäni yhtään hullumpi:

(saatte nyt nauttia näistä mun hienoista Paint-kuvakollaaseista vielä hyvän tovin, nyt kun opin näitä kunnolla tekemään :'D)

Mun mielestäni on meinaa aika kivan näköinen!! Vielä kun keksisin, miten operoida noi pitkät nauhat huomaamattomammiksi :/ En tiedä pitäisikö se kiertää vyötärön ympäri useemman kerran, vai yksinkertaisesti vaan leikata? Toistaiseksi en ole vielä uskaltanut näyttää sille saksia.

Sain muuten VIHDOIN hoidettua sen tanssisalitiedustelun yliopistoliikunnalta, ja arvatkaa mitä!! Tulos oli parempi kuin olisin osannut toivoa! Nimittäin kuvittelin saavani ehkä yhden varauksen erääseen jumppasalin, mutta tää tyyppi johon olin yhteydessä ilmoitti, että hän varas mulle kiinteen ajan sen salin käyttöä varten!! Olen niiiiiin iloinen, sillä monesti tällaiset lainailut ja muut firaabelit hommat ei ikinä tunnu onnistuvan mun kohdallani. Nyt saan siis käydä harjoittelemassa pääsiäisen jälkeen joka perjantai salissa klo 10-11.30, jihuu!!!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Balettipostaus: Treeniasuja vihdoin!!

Nonniin, elikäs nyt olisi tulossa postaus näistä tilaamistani treeniasuista. Aloitampa ihan alusta koko jutun!
Olen elokuusta asti googlaillut baletin treeniasuja ja vertaillut hintoja. Suomessa puvut ovat myymälässä hyvin kalliita, ja lisäksi kotikunnassani on vain yksi asuja myyvä putiikki, joten olen alusta asti pitänyt ulkomailta tilaamista ykkösvaihtoehtona. Kuten eräässä aiemmassa postauksessa sanoinkin, oli tarkoituksenani sovittaa myymälässä ja testata itselleni sopivat koot, ja tilata ne sitten netistä halvemmalla. Lähes heti sen postauksen kirjoitettuani päätinkin tilata vaatteet sen kummempia sovittelematta. Tulin tähän tulokseen, koska tiesin että mulla menisi ikuisuus ennen kuin saisin raivattua tarpeeksi aikaa/energiaa sovituskerralle, ja lisäksi en ole ollenkaan varma, miten suuri valikoima edes kaupunkini myymälässä on, putiikki on meinaa hyvin pieni. Lisäksi ajattelin, että kun olen näitä samoja tuotteita katsellut samoista nettikaupoista nyt kuukausitolkulla, en usko saavani mielenrauhaa ennen kuin ihan tosi ostan ne. Ne on mulle ollut päähänpinttymä nyt jo monta kuukautta. Lisäksi sain silloin viime keskiviikkona, kun laitoin tilauksen tulemaan, tililleni työmatkoista saadut kilometrikorvaukset, niin se oli sitten vähänniinkuin se sinetöivä tekijä tässä jutussa. 
     Aika kauan vertailin Dance Directiä ja Porsellin dancewearia mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että Dance directista löyty ehkä sittenkin inan verran kivemmat tuotteet, joten rekisteröidyin sinne. Olin ehkä vähän tyhmänrohkea, mutta jostain syystä tyylini toimia "tehään nyt sit kerralla kunnon tilaus" päti tässäkin kohtaan, ja tilasin leotardin, toisen leotardin helmalla, irtohelman sekä trikoot. Kokonaishintaa näille tuli reilu 90e, mutta se oli alun alkaen mun budjettinikin, eli olen ihan hyvillä mielin. Lisäksi ajattelin, että kun nämä vaatteet nyt tuskin kuluu ihan hetkessä käyttökelvottomiksi, nii senkin takia ei haittaa, vaikka maksoikin aika paljon, koska seuraava tilaus ei tuu ihan hetkeen olemaan ajankohtainen. Onnekseni kaikki tuotteet oli tosi hyviä, ja tässä tuleekin analyysi kera kuvien koko tilauksesta!

Naputin tätä hienoa kokoelmakuvaa Paintissa varmaan lähes tunnin, tässä tulos!
Ensimmäisenä on lyhythihainen, musta Plumen puku. Olin lukenut käyttäjäkokemuksia, ja aika monen mielestä Plumen puvut on vähän nafteja, joten jännityksellä odotin, onkohan tämä hyvä. Mulla kävi tuuri, sillä tää oli mulle sopiva, mutta itsekin kyllä käyttäisin sanaa nafti: jos puku olisi ollut parikin senttiä pienempi, olisi se kinnannut inhottavasti. Onnekseni tämä siis on käyttökelpoinen, toivottavasti se hiukan alkaisi joustaa käytössä oltuaan. Pahin pelkoni oli se, että puku olisi selkeästi liian lyhyt ja kiristynyt puku survoutuisi peppuvakoon :'DD Näillä näkymin tätä kauhuskenaariota ei ole tapahtumassa! Muutenkin, ajattelin treeneissä pitää tuossa päällä mustia trikooshortsejani, ettei olo olisi niin alaston.
linkki tuotteeseen!

Toisena on aivan ihastuttava, helmallinen Capezion pinkki puku. Capeziota tilasin suht rauhallisin mielin, sillä monet kehuivat pukua tarpeeksi pitkäksi, eikä "small fitiksi" kuten esim. Blochin pukua usein kuvailtiin. Tämä onkin mulle ihan täydellisen kokoinen, ja lisäksi säädettävät olkaimet teki siitä vielä mukavamman päällä. Koska mulle tulee hirveen helposti alaston olo, niin ostin H&M:stä kaheksalla eurolla tuollaisen minipaidan siihen päälle, mikä näyttää mun mielestäni ihan kivalta :)
linkki tuotteeseen!

Lisäksi tilasin ihanan vaaleanpunaisen helman, jota voin käyttää tuon plumen puvun kanssa. Mieheni tosin katsoi mua vähän sillä silmällä, että nyt en enää tiedäkään kehtaanko käyttää sitä treeneissä :( Ymmärsin, että hänen mielestä olen vähän, öh, liian iso tällaiseen vaaleanpunaiseen balettiunelmaan, ja että ne on ehkä enemmän 5v balleriinojen juttuja :<
linkki tuotteeseen!

5v balleriinan helma... Kietaisin sen hienosti vaan shortsien ja neuleen päälle

Ja sitten vielä tuo trikoot, mitkä oli ihan LOISTAVA löytö! En tiennyt tästä kyseisestä merkistä etukäteen yhtikäs mitään, summamutikassa vaan tilasin halvimmasta päästä olevat trikoot, ja voi että nää on HYVÄT! Materiaali on ihanan pehmeetä, ei liian paksu ja joustaa kivasti. Näissä on pohjissa aukot, mutta oli muistaakseni saatavilla myös aukotta. Kuminauhavyötärö on ihana, koska se ei ole liian sellanen piukka, mikä näykyis kaikkien pukujen läpi sillee "kuristavana", vaan tässä on ihanan levee toi kuminauha nii se ei sitten uppoudu mun jenkkakahvoihini (:D). En ole vielä tietysti päässyt tanssimaan nää jalassa, elikä en tiedä miten helposti nää kuluu, mutta ainakin nyt ensituntumalta nämä on tosi hyvät. Merkki on tuommoinen ku Revolution.
linkki tuotteeseen!

Omat trikooni ovat valkoiset, mutta tarjolla oli myös pinkkiä, mustaa sekä useita ruskean sävyjä :)

Mainitsen nyt vielä, että molemmat leotradit sekä trikoot ovat L-kokoa. Se oli pieni isku mun itsetunnolleni, koska normaalisti olen kokoa S/M. Jostain syystä balettiasut vaan tehdään kokoa pienemmiksi, en oikein tiedä miksi. Kokotaulukon mukaan olisin kyllä menny M-luokitukseen, mutta aloin hieman epäillä sitä. M:n haarukkaan meni siis 150-165cm pituiset, ja vaikka itse olisinkin mennyt tuohon väliin (olen 162cm), niin aloin epäillä, että mahtuisin samaan pukuun 150cm pituisen ihmisen kanssa, joten koska olin luokituksen yläpäässä, otin koon isomman eli L:n. Tämä oli hyvä päätös, koska esimerkiksi tuo Plumen musta puku olisi takuuvarmasti ollut liian pieni, jos olisin mennyt taulukon mukaan. Eli suosittelen siis ottamaan koon isomman, etenkin jos on kokotaulukon yläpäässä. Myös trikoot on ihan loistavat L-koossa, ne on ihan täydellisen pituiset. Vyötärö ei veny kainaloon saakka, mutta ei ole myöskään huolta siitä, etteikö haara osuisi paikoilleen :)
     Kaiken kaikkiaan olen siis hyvin hyvin tyytyväinen tilaukseeni :) Tuotteita selatessani huomasin muuten, että muhun iski ihme häveliäisyys! Nimittäin monet puvut tuntui olevan ihan kauheen avoimia selästä, jotkut oli auki ihan tuonne vyötärölle asti. Ne oli kyllä tosi hienoja, monet oli tosi koristeellisia jne., mut jostain syystä huomasin ajattelevani, että mä koin ne omalle kohdalleni jotenkin niinku liian avoimiksi! Ehkä alan mummoutua... Nuokin mitä tilasin, tuntu musta aluksi vähän silleen "hui", ku ulottuivat puoliselkään. Ja koska tuossa punaisessa ei ole edes hihoja, niin sen takia ajattelin että pitäisin vähintäänkin tota minipaitaa siinä päällä. En mää aina oo ollu tällainen ihme häveliäs! :D Niin ja maininnaksi vielä, en sinänsä halua mainostaa näitä tuotteita ja siksi linkkaile niitä tänne, enkä varmastikaan saa mitään palkkiota siitä, mutta ajattelin vaan että tuolta Dance Directin nettisivuilla on ehkä vähän paremmat kuvat asuista.
     Nyt mun pitäis vielä päästä tästä mun kainostelustani "ei muillakaan oo oikeita balettivermeitä tunnilla nii miten mää kehtaan sitten laittaa nää..." -eroon. Tiedän kuulostavani aivan helkutin typerältä, olenhan sentään jo iso nainen ja en yleensäkään jaksa vaivata mieltäni sillä, että mitä muut musta ajattelee!! Jostain syystä tää asia vaan vähän ujostuttaa mua :'D Joku voisi tietysti nyt sitten kysyä, että no voi kulta rakas miksi sitten menit tilaamaan tuotteita joita et uskalla käyttää? Niin. Varmasti siis laitan tiistain tunnille uudet hienot vaatteeni. Lisäksi mun mielestäni on kätevää olla eri vaatteet jumppaan ja balettitunnille. Pelko pois siis!! :DD

Tässä hei vielä traaginen mutta samalla hauska uutinen Suomen Kansallisbaletin Don Quijote-esityksestä: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1426913487856

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Jälleen sairastelua!

Joudun surukseni ilmoittamaan, että olen taas sairaana :( sain viikonlopun iloisista juhlista inhottavan norovirustartunnan, mutta onneksi tauti oli rajuna omalla kohdallani vain yhden päivän. Yritän olla menemättä yksityiskohtiin, mutta jos mahatauti ällöttää, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän.

Maanantai meni mulla siis ihan kokonaan vaan sängyssä oksennellen, enkä pystynyt liikkumaan yhtikäs mihinkään. Ja ne hetket kun en oksentanut tuntui vaan tosi tuskasilta vatsassa, kaikki asennot tuntui huonolta ja koko ajan oli hirvittävän etova fiilis.  Loppujen lopuksi sain noin desin verran mustikkakeittoa pysymään sisälläni. Tiistai eli eilinen olikin sitten jo paljon parempi päivä, sillä kaikki pysyi sisällä ja pystyin nousemaan sängystäkin. Kuiteskin vuorokauden liikkumattomuus ja oksentelu ei tee hyvää kropalle, joten mun kaikki lihakset särki aivan mielettömästi ja koko oleminen yksinkertaisesit vaan sattui. Tein pieniä kävelyreissuja huoneesta toiseen (ei sillä että meillä näitä huoneita täällä kaksiossa paljon olisi) ja koitin vähän venytellä ja verrytellä selkää ja kylkiä, koska erityisesti selkäni oli tosi kipeä tosta vuorokauden makaamisesta. En kuitenkaan montaa minuuttia tykännyt olla tolpillani ennen kuin alkoi heikottaa. Eilisen aikana sain järsittyä jopa puolikkaan pakastepitsan sekä mehukeittoa. Joku voisi tietysti sanoa, että onkohan fiksua syödä niinkin raskasta ruokaa kuin mozzarellapitsaa mahataudin jälkeen, mutta ku pitsasta tulee niin hyvä mieli :'D Tänään on ekaa kertaa jo hyvä olo, vatsassa ei ole enää sellasta etovaa oloa ja lihaksetkaan ei enää särje. En kuiteskaan uskaltanut mennä tänään vielä luennolle, koska ilmeisesti tämä on hyvin tarttuvaa sorttia ja muutenkin, en oikein tiennyt että miten pysyvä tämä hyvä olotila on. Eilenkin mulle meinaa tuli sellaisa ihan hyviä oloja, mutta ne laski yhtä nopeesti kun oli tullutkin. Tietysti tänään aamulla pomo laittoi mulle tekstiviestiä, että yksi työntekijä on sairastunut ja että pääsisinkö minä huomenna töihin, ja vaikka mulla on jo aika terve olo, nii sanoin et en vielä oikeen uskalla tulla.  Teen töitä lasten parissa ja ollaan vielä yleensä aika pienessä tilassa kahdestaan tän koehenkilön kanssa ja käytetään tätä samaa tietokonetta jne., nii en viitti ottaa riskiä että tartuttaisin niitä.

No balettiin tämä sairastuminen tarkoittaa tietysti sitä, että en eilen päässyt tunnille :'( Harmittaa aivan mielettömästi, että olen nyt tässä kevään aikana ollut enemmän sairaana kuin mitä yleensä olen parin vuoden aikana! On mulla nyt sit kaks korvauslipuketta, mut harmi vaan että joudun sitten aina edistyneemmille tunneille, koska alkeet1-kurssia on vaan kerran viikossa, eli tuo mun tiistaini. Tosi harmi juttu, mut minkäs teet... En eilen olisi mitenkään ollut fyysisesti siinä kunnossa, että olisin voinut edes seistä tuntia putkeen, balettitanssista puhumattakaan. Ja lisäksi, en halua tartuttaa tanssikavereita. Ensi viikkoon sitten... Eli nyt aikaisempaakin suuremmalla syyllä mun pitäis ottaa yhteyttä siihen yliopistoliikunnan tyyppiin ja varata itselleni sitä tanssisalia, niin pääsisin vähän itsekseni treenailemaan. Pitäisi vaan keksiä joku treeniohjelma, ettei se sitten mene siihen että seisoskelen tunnin siellä salissa ja teen pari liikettä ja sitten taas seisoskelen lisää :D Oikeastaan keksin jo plié- ja tendu-sarjan, mutta en ole ihan varma, miten hyviä ne on. Dévelopé-sarjakin alkaa jo hahmottua, nyt kun vihdoin sain viime tanssitunnilla kysyttyä yhtä musiikkikappaleen nimeä opettajalta.
     Lopuksi vielä ilouutinen, eli mun tanssivaatetilaus on täällä! En ihan vielä jaksa ottaa kuvia, mutta ehkä loppuvikosta... ;) Ainakin kaikki tuotteet on ihan oikeat. Palaamisiin siis!!

Tällä kerralla ei ole kuvia, ihan vain teitä lukijoita ajatellen! :D 

torstai 12. maaliskuuta 2015

Ruokaideoita + minikuulumiset balettiin

Mulla on tossa kännykässäni pyörinyt nyt jo jonkin aikaa ottamiani valokuvia erilaisista ruuista tai niiden valmistusvaiheesta. Olen ottanut niitä vähän silleen "varmuuden varalta", että jos en keksi tänne blogiin pitkään aikaan mitään kirjoitettavaa, voin tehdä ruokapostauksen :D Nyt kuitenkin ruokakuvat puhelimessa alkaa ärsyttää ja haluaisin jo poistaa ne, joten teenpäs nyt sitten tänään postauksen ruokaideoista :)

Ensimmäisenä on vuorossa meidän suosikkimme, eli South-Western lentilsoup. Tuolla nimellä se oli pinterestissä, joten ei olla keksitty sille mitään muutakaan nimeä, paitsi ehkä "se linssikeitto". Haluan mainita, että ruoka ei varsinaisesti näytä miltään kulinaristiselta suursuosikilta, mutta maku on omasta ja mieheni mielestä aivan lois-ta-va. Lisäksi ruoka on tosi edullinen, terveellinen, kevyt ja hyvin riittoisa. Kaikinpuolin siis erinomainen :)
Ainekset ja ohje:
sipuli, porkkana ja halutessa myös valkosipuli kuullotetaan isossa kattilassa.
 Kun sipuli on kuullottunut niin lisätään vettä sekä linssit. Linssejä olen laittanut n. 2,5dl ja vettä aikalailla fiiliksen mukaan, aluksi ehkä 7dl ja sit olen tarpeen mukaan lisäillyt. Tässä vaiheessa laitan myös kasvisliemikuution sekä punaisen pilkotun chilin.
 Kun linssit on keittynyt, eli n. 30-40min kuluttua, lisään kuutioidun kesäkurpitsan, tölkillisen maissia sekä (pakaste)pinaattia. Lisään keittoon myös suolaa maun mukaan sekä paprika-maustetta. Tässä välissä olen siis aina lisäillyt vettä hiukan, jos näyttää olevan tarpeen. En valitettavasti osaa sanoa mitään kokonaismäärää... ehkä 1-1,5l?
 Kun kaikki yllämainitut ainekset on padassa, pidän miedolla lämmöllä keittoa vielä parisen minuuttia.
.. ja keitto onpi valmista!! Lisään myös turkkilaista jugurttia nokareen omalle keittolautaselleni. Kuten sanottu, keitto näyttää ainakin omaan silmääni ERITTÄIN epäilyttävältä, mutta maku on hyvä!!

Seuraavaksi vuorossa tällainen tosi kokeellinen juttu, ja valitettavasti tässä sattuu olemaan aika paljon samoja aineksia kuin edellisessä reseptissa :/ Kyseessä on siis linssipihvit sekä kaali-cashewpähkinä-höyste! Linssejä mulla oli ehkä vähän liikaa, 4dl olisi varmaan riittänyt. Ne keitetään ohjeen mukaan, sinä aikana pilkon sipulin, valkosipulin, paprikan ja chilin. Lopulta ne yhdistetään keittyneiden linssien kanssa ja kaikki blendataan/survotaan sauvasekottimella tasaiseksi mössöksi. Joukkoon laitan vähän suolaa maun mukaan. Lopulta tähän mössöön lisätään kananmuna ja pari ruokalusikallista maissijauhoja, jotta paketti pysyy pannulla kiinteänä. Huom! mulla oli vähän vaikeuksia saada pihvit pysymään kasassa pannulla, mutta huomasin, että kun tämä mössötaikina oli ollut jääkaapissa yön yli, paistaminen ja pihvien koossapysyminen oli huomattavasti helpompaa. Tämän voi siis tehdä edellisenä päivänä jääkaappiin valmiiksi odottamaan :) Sitten vaan pannulle paistumaan. En osaa nyt yhtään sanoa, montako minuuttia per puoli, kyllä sen sitte näkee kun on hyvää.
     Tykkään näistä pihveistä esim. hampurilaisten välissä todella paljon. Itseäni ärsyttää, kun kasvispihvit tuntuu lähes AINA olevan se perus porkkana-peruna-juurespihvi, mikä on omasta mielestäni aika tylsän makuinen. Etenkin jossain hampurilaisessa. Camoon, kuka laittaa leivän väliin perunaa ja porkkanaa?? No sitä minäkin. Eikä tilanne muutu mihinkään, vaikka miten olisi kyseessä "kasvispihvi", ei se sinne hampparin väliin vaan sovi. 
Aineksia linssipihveihin sekä kaali-cashew-höysteeseen.
Sitten siihen höysteeseen, mikä on se tämän ruuan "kokeellinen" osa :D olen tehnyt siis vaan kerran tätä. Eli kiinankaali vaan suikaloituna wokkipannulle, paistele pari minuuttia kuumalla lämmöllä, heitä cashewt mukaan ja rouhase vähän mustapippuria sekaan. Done. Tää oli ihan hyvänmakuista, mutta en oikeen tiiä teenkö tätä enää uusiks, ainakaan kauheen usein xD

Sitten olen kekannut tällaisen ''itsetehdyn jugurtin''. Sekoitan siis jotain mehutiivistettä pikkulorauksen maustamattomaan jugurttiin :) Nyt kaapissa sattu olemaan tollasta Funlightiä, mikä on mun makuuni aivan supermakeeta, eli sitä ei montaa tippaa tarvinut laittaa. Normaalisti olen laittanut sellasta paksua mustaherukkamehutiivistetta, se on aivan tooosi nannaa <3 Jos haluaa vähän ruokaisamman pläjäyksen, olen muutaman kerran sekoittanut myös metsämarja-makuista pilttiä jugurtin sekaan :) Mut tää on kyllä tällainen tosi kiva makee välipala, suosittelen ihan tosi lämpimästi.


Sitten olisi vielä tarjolla tällainen pastasalaatti, missä on soijapaloja. Voi tietysti käyttää myös jotain lihapaloja jos tykkää, alunperin tää itseasiassa taitaakin olla joku kanapastasalaatti. Keitä soijapaloja ja mausta (soijan maustamisessa kannattaa mätätä mausteita ihan runsaalla kädellä, että maistuu), ja keitä makaronit. Kuvassa mulla on nyt pennepastaa kun sitä sattui kaapissa olemaan, mutta normaalisti olen käyttänyt simpukkapastaa. Keitetty pasta ja soija sekoitetaan yhteen tölkkimaissin kanssa, pilkotun punaisen chilin ja (pakaste) papujen kanssa. Omalla lautasellani olen sitten sotkenut ruokalusikallisen punaista pestoa mukaan.
Pastasalaatin ainekset kokoontuneena.
Peston voi toki sotkea koko padan kanssa, mutta meillä tää annos on kahden päivän ruoka, ja mun mielestäni se pesto imeytyy tohon makaroniin jääkaapissa yön aikana niin tehokkaasti, että se ei maistu seuraavana päivänä enää niin mehukkaalta, vaan aika kuivalta. Siksi suosittelen peston lisäämistä omaan annokseen vasta juuri ennen syömistä.

Hmm en kyllä todellakaan ole mikään ruokavalokuvaaja, jostain syystä saan kaikki ruuat näyttämään kuvissani jokseenkin ei-houkuttelevalta :D

Siinä oli näköjään mun puhelimeni ruokakuvat. Harmilloisesti sattui olemaan aika paljon samoja ruoka-ainesosia noissa aterioissa, mut kaipa sitä on oma syöminenkin kaavautunut niiden omien suosikkien ympärille. Erityisesti alun linssikeitto ja tämä viimeinen pastasalaatti on saavuttanut taloudessamme suuren suosion. Mitäs mieltä olette muuten näin niinku yleensä näistä ruokajutuista? Onko ehdoton no-no ja skippaatte aina koko jutun, vai onko nää kivaa vaihtelua opintojen ja baletin raportoinnin välillä? Kuulen ihan mielelläni mielipiteitä :)


Niiiiin, sitten tähän "minikuulumisiin" baletista, niinkuin otsikossa luvataan :D Eilen kirjoittelin vähän treeniasuista ja sitä, että kun pitäs sovitella noita balettipukuja ensin ja sitten tilailla niitä. Suhteellisen ekstemporesti pistinkin eilen tilauksen saman tien tulemaan! Eli ensi viikolla luvassa vähän suurempikin tanssivaatepostaus sekä vähän enemmän perusteluja ja tarinaa, miksi päädyin tähän yllättävään ratkaisuun. Lisäksi loppuun maininta suru-uutisesta: yliopistoliikunnan aikuisbalettiryhmää ei perustettu, ei saatu tarpeeksi paljon osallistujia :< Harmittaa tosi paljon, mutta minkäs teet. Koska en halua lopettaa juttuja surullisesti, lisään tähän loppuun tällaisen hienonhienon balettiaiheisen maalauksen:
Kuva napattu Googlesta, maalarina taitaa olla Guan Zeju(?).

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ihana kevät!

Otsikko lienee vähän harhaanjohtava, sillä en ole oikeen ikinä tykännyt keväästä noin niinku vuodenaikana :D Kaikki on inhottavan märkää kun lumet sulaa, ja kylmemmät pakkaspäivät tuntuu keväällä paljon masentavimmilta kuin talvella. Nyt on kummiskin muutaman päivän ollut tosi ihana auringonpaiste ja lämmintäkin ja mulla on mieli tosi korkeella, joten siksi valitsin nyt tuollasen otsikon tällä kertaa :) Tästä tulee varmaan aika sekalainen postaus, mutta lähinnä balettikuulumisia, balettivaateasiaa ja ehkä vähän opiskelujuttuja olisi siis tässä pläjäyksessä tulossa.

Eilen pääsin vihdoin balettitunnille ja oli kyllä aivan tositositosi kiva juttu! Olin odottanut tuntia tosi innolla ja se oli kyllä odotuksen arvoinen. Tunti meni mun mielestäni ihan hyvin, tehtiin uusia sarjoja ja muistin ne kohtalaisen hyvin ensi näyttämältä. Lisäksi tehtiin uutta liikettä, fonduta :) olin kyllä katellut youtubesta tai muuten törmännyt tähän liikkeeseen ja kotona huvikseni kokeillut sitä, mutta ei oltu virallisesti tehty sitä tolla tunnilla ennen. Kyse onpi tällaisesta yhden jalan pliéstä, alkaa kohdasta 00:27:


Lisäksi tehtiin taivutuksia. Mun mielestäni ne on kivoja, koska taivutukset tuo mun mielestäni esimerkiksi esityksiin sellaista tietynlaista tunnetta ja pehmeyttä. Kiva ettei kaikki huomio ole aina jaloissa ja tiukasti tekniikassa, vaan justiinsa vaikka näiden taivutusten avulla kiinnitetään huomiota siihen balleriinaan silleen kokonaisvaltaisesti. En ole oikein varma saiko tuosta lauseen ajatuksesta nyt kiinni :'D
     Lisäksi aloitettiin jo hiukan meijän kevätnäytöstä 8) olen niin intona TÄSTÄKIN asiasta! Harjoitellaan joka tunnin lopulla vähän tota esitystä ja sitten pääsiäisen tienoilla aletaan harjoitella tunti viikossa. Tehdään sellanen järjestely, että kun meijän tunti ja perus1 tunti on peräkkäin (edelleen), niin se normi tekniikkatunti on sillon ensin yhdistetysti kaikille, ja sitten esitysharjoitus on sen jälkeen, ja niihin saa sitten osallistua kaikki esitykseen tulijat ja myös muut kiinnostuneet. Eli loppu keväästä on 2h belattia viikossa, jeeii <3
     Sille yliopistoliikunnan aikuisbaletille voi käydä huonosti, nimittäin tänään tuli viestiä, että ilmottautuneita on 11 ja ryhmää ei perusteta, jos ei ole väh. 16 osallistujaa :( Ja tunnit alkaa jo perjantaina eli ylihuomenna. Todella todella toivon, että saatais ryhmä täyteen! Ihmettelin vähän osallistujakatoa, koska edellinen kurssi oli ollut ihan täynnä, nii olisin kuvitellut että ne kaikki tyypit olisi halunnut jatkaa suoraan tähän kakkoskurssille... Onneksi alkaa sitten tosiaan pääsiäisen tienoilla tanssiopistolla 2x viikko, mutta olisin kyllä mielelläni alottanut täälläkin, ihan vaan kokeillakseni esimerkiksi että millaista on olla toisenlaisen opettajan ohjauksessa.
     Olen tässä talven mittaan miettinyt paljon treenivaateasiaa. Yksi kanssatanssijani eilen tunnilla ehdoitti (vitsillä tai ei) että mitä jos me treenailtais joskus tutut päällä :D hauska ajatus ehkä sinänsä, mutta mun mielestäni olis joskus hauskaa kokeilla treenata ihan kunnon tanssivermeet päällä! Opekin tuntui innostuvan ajatuksesta. Tuli tässä muuten mieleen, että syksyllä meillä oli kerran sijainen ja sekin sanoi, että välillä kuuluis harjotella ns. tällättynä, koska siihen treeniin tulee sillon ihan sellanen erilainen ote. Kannatan kyllä ehdotusta ihan tosissani, ei tietysti joka treeneissä mutta sillee välillä :) Mutta niin, haluaisin kyllä jonkinlaisen hameen tai helman ihan normitreeneihinkin. Olen ehkä nössö, mutta en ole vieläkään oikeen uskaltanut tilata kunnon leotardia+helmaa koska ei kellään muullakaan oo :D Tai yhellä taitaa muuten olla ihan kunnon leotardi, mutta muilla on oikeastaan perus trikoota ja joku yläosa. Mulla on ollut vaihtelevasti sellaset juoksutrikoot tai valkoiset sukkikset+trikooshortsit ja siihen sitten toppi. Meinasin että ottaisin kuvat mun erilaisista treenivaatekomboista, mutta en jaksa tällä hetkellä alkaa vaihdella vaatteita joten teen sen kuvapostauksen vaikka erilleen sitten kun jaksan :D  Lämmikkeitä mulla ei ihan hirveesti ole, koska olen kokenut ne tarpeettomiksi. Yleisesti ottaen olen aikamoinen vilukissa, mutta siellä tanssisalissa on aina tosi lämmin, etenki ku ollaan päivän viimeinen ryhmä nii tuntuu että se ilma on edellisistä ryhmistä vähän sellasta lämmintä ja hikistä :DD On mulla lämmittelyn ajan yleensä säärystimet ja pitkähihainen tai huppari, mutta heti kun alotetaan jo tangoilla nii riisun ne pois, koska tässä vaiheessa alan jo läkähtyä. Olisi kiva kyllä saada shortseille vähän vaihtelua ja hommata helma vaikkapa tässä kevään aikana.
     Leotardi-asia on ollut nyt jäissä vähän aikaa, sillä se mitä mulla olis suunnitelmissa, olis että kokeilisin täällä kotikaupunkini liikkeessä leotardeja ja se mikä osoittautuu sopivaksi, menis sitten tilaukseen jostain halvemmasta ulkomaalaisesta nettiliikkeestä :/ Haluaisin kyllä tukea kaupunkini ainoaa tanssiliikettä ja ostaa suoraan sieltä, mutta mulle ei vaan oo varaa maksaa 40-60e yhestä puvusta, kun netistä niitä sais jo 10-20e kappalehintaan. Ehkä sitten kun olen iso ja rikas....

Sain tosi hienon yllärilahjan mieheltäni, se oli tilannu mulle tällaisen paidan :DD En halua kuiteskaan osoittaa tällaista viestiä balettiopettajalleni! xD "Don't tell me what to do"

Lopuksi vähän opiskelukuulumisia! Viime postauksessa vähän matelin ja kiemurtelin opintojeni edessä ja tuntui, etten saa mitään aikaan. Nyt olenkin tässä viikon aikana tsempannut! Tein kandiini ne korjaukset ja muuteskin vähän hioin tekstiä. Sain sen jo lähes valmiiksi, laitoin sen nyt vielä ohjaajani tsekattavaksi ennen lopullista palautusta, koska mulle tuli vähän ongelma kuvientulkitsemisen kanssa. Halusin vaan varmistuttaa ohjaajallani, etten oo kirjotellut sinne kuvatekstiin ihan läpiä päähäni. Elikkäs kandi alkaapi olla loppusuoralla :) Tilaston välitentin jälkeen olen nyt ollut luennoilla tosi skarppina. Aiheena on ollut aikasarja-analyysi, mikä on oikeastaan aika mielenkiintoista. Harmilloisesti spaktrianalyysia käydään ilmeisesti vaan ihan sivumennen, ja se olis just se asia mitä mun pitäis tietää -.- nimittäin se spektrianalyysi liittyy kiinteesti tohon mun kandiini ja aivotutkimukseen noin niinku yleensäkin. Muisteluni asioista ''taajuus'' ja ''hertsi'' on meinaan aika hataria ja peräisin jostakin ehkä yläasteen fysiikantunnilta :/ Sain myös sen kasvatustieteen tehtävän tehtyä ja palautettua, suoritusta en tosin vielä ole siitä saanut, mutta ei ne yleensä tulekaan ihan näin nopeesti. Kurssista ei ole siis tenttiä vaan koko kurssina aikana on tehty neljä tällaista isompaa tehtävää, toivottavasti olen saanut kaikki läpi. Eli pikku ryhdistäytymisen jälkeen kaikki on ihan mallillaan :)

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Rikkinäinen selkälihas ja alisuoriutumista

Multa jäi eilinen balettitunti väliin, koska mun selkäni aivan yllättäen irtisanoi yhteistyösopimuksemme. Istuin keittiön pöydän ääressä lukemassa tilastotiedettä (tiesin ettei olis kannattanut lukea!), kun yhtäkkiä tuolta vasemman lavan alta alkoi tuntua inhottavaa kipua. Liikuttelin vähän selkää ja käsiä ja lopulta pyysin mieheltä vähän yläselän hierontaa. Kipu vain paheni hyvin nopealla tempolla ja yhtäkkiä huomasinkin, etten voinut kääntää päätäni vasemmalle ääriasentoon, enkä voinut "riiputtaa" päätäni ja sillä tavalla venytellä ja pyöritellä niskan seutua, kun lavan alta vihlaisin oikein kunnolla. Koska kipu tuntui hyvin samanlaiselta kuin lihaskalvon revähdys/repeeminen (jonka koin jokunen vuosi sitten samoilla seuduilla), suuntasimme matkamme päivystykseen. Kun vihdoin pääsin vastaanotolle, lääkäri totesi tutkimuksensa päätteeksi, että kyseessä lienee vain lihaskipu, ei kalvon repeäminen. Sain kaksi piikkiä peffaan, lihasrelaksanttia ja kipulääkettä, sekä reseptit (ilmeisesti) samoihin aineisiin tabletin muodossa. Mitään liikuntakieltoa en saanut, päinvastoin liikunnalle näytettiin hyvinkin vihreää valoa. Balettitunti jäi silti väliin, sillä istuin juuri sen ajan päivystyksen odotusaulassa. Harmittaa ihan sikana, koska viime viikolla oli hiihtoloma joten en ole nyt tanssinut yli kahteen viikkoon! :( Opettajani mainitsi viime kerralla, että lähtee reissuun hiihtolomaksi ja että ei välttämättä ehdi tulemaan vielä loman jälkeiselle ekalle tunnille, joten on todennäköistä että meillä on sijainen. Eli luulisin että kevätnäytösohjelmaa siellä ei vielä eilen harjoiteltu. No, ensi viikkoon sitten :<

Lääkkeitä :(
      Baletista vielä sen verran, että ilmoittauduin nyt sitten sinne yliopistoliikunnan aikuisbaletti alkeet2 kurssille! Alkaapi ensi viikon perjantaina 13. päivä. Onneksi en ole (kovinkaan) taikauskoinen, sillä mulla on kampaajakin samana päivänä! :D Olisi hirvittävää jos sekä kampaajakäynti että ensimmäinen balettitunti menisi pieleen! Joka tapauksessa, odotan aivan suunnattoman innoissani tuntia :) Olen tottunut siihen, että kaikki yliopiston tapahtumiin liittyvät ilmoittautumiskannat menee täyteen n. 2minuutin jälkeen avautumisesta, joten olin haukkana paikalla kun aikoisbaletin sähköinen ilmoittautuminen aukesi. Ajankohtana oli siis viime perjantaiaamu klo 8:00, joten unisin silmin kömmin koneelle pari minuuttia ennen ja odotin sormi napilla. Ilmoittautuminen avautui, painoin nappia, kaikki meni hyvin ja raahauduin tyytyväisin mielin takaisin sänkyyn, koska mulla ei ollut luentoja. Päivällä sitten kävin vilkaisemassa, että montako innokasta balleriina listalla jo on, ja niitä oli kokonaiset KOLME! :'D Maksimi määrä osallistujia oli 22. Eli selvästikään tämä kyseinen ilmoittautuminen ei ollutkaan niin suosittu kuin mitä olin kuvitellut. No, ainakin olin ihka ensimmäinen ilmoittautuja :D (ps. tällä hetkellä ilmoittautuneita on jo seitsemän!)
     Sitten tuohon otsikon "alisuoriutumisia" kohtaan. Viime viikolla oli siis tentti siitä ranskan kurssista, jota olen aika lahjakkaasti nyt tammi-helmikuun ajan skippaillut. Sain siitä arvosanaksi kolmosen, josta olen hyvin iloinen, mutta en voi olla miettimättä, minkä arvosanan olisin saanut, jos olisin opiskellut ihan nomraalisti muiden mukana, käynyt luennoilla ja tehnyt läksyt... Ja tänään oli nyt sitten se tilastotieteen välitentti. Se meni "periaattees ihan ok:sti", uskon että mulla on ehkä mahdollisuudet läpipääsyyn, mutta aaarrggh ärsyttää vaan tää oma laiskuus. Jos olisin alkuvuodesta oikeesti käynyt niillä luennoilla, niin olisin varmasti osannut paremmin. Musta tuntuu että kaikki naistenlehdet ja muuteskin monet artikkelit kehoittaa erityisesti nuoria naisia "himmaamaan", ja että ei tarvi tavoitella täydellisyyttä, koska ilmeisesti monet ikäiseni ovat jonkinlaisia suorittajia ja perfektionistejä ja ankaria itselleen. Musta tuntuu että mulla on JUST päinvastainen ongelma: olen alisuoriutuja, pystyisin oikeesti paljon parempaan mutta mulle riittää se että ''pääsen läpi :)". Mun pitäis osata vaatia itseltäni vähän ehkä enemmän, eikä vaan tyytyä niihin rimaa hipoviin suorituksiin. Tietysti sitten tässä kohtaa voi miettiä, että missä menee se raja, että mikä on ns. turhaa täydellisyyden tavoittelua, ja mikä on sellaista järkevää tyytymistä omaan suoritukseen. Olen mielestäni aina ollut aika sellanen järkevä tyyppi, että esimerkiksi asteikosta riippuen kolmosen arvosana tai kasin arvosana on ollut mun mielestä aina "hyvä", niinku se oikeesti onkin. Ei mulla ole oikeen koskaan ollut mitään hinkua saada aina kiitettäviä arvosanoja. Ja mun mielestäni se on ihan hyvä juttu. Nyt sitte taas tuntuu että liian usein ajattelen "kunhan pääsen läpi nii se riittää", mikä alkaa olla ehkä vähän sitä alisuoriutumista. Vai mitä mieltä olette?
     Loppuun voisin laittaa tämmöisen pikkuisen to do-listan itselleni:
  • tee huomenna kasvatustieteen kurssin VIIMEINEN oppimistehtävä (huolella!)
  • laita sille liikuntatyypille s-postia ja sovi tanssisalin lainaamisesta
  • tee kandiin ne hemmetin korjaukset
  • kehittele jonkinlainen baletin treeniohjelma, jota voisin tehdä kotona koska tässä on ollut nyt aika pitkä tanssitauko (ideoita saa laittaa kommentteihin! Musiikkeja, liikkeitä jne.)
  • tee eilisen päivystyksen takia väliin jäänyt jumppa!!!
  • perjantaina töitä 8-14
Jos nyt tulis vaikka tehtyä kun oikeen tännekin kirjoitin :)

Jumppavaatteet on ainakin päällä jo :>


 Ai niin piti vielä kirjoittaa viikonlopun oopperaelämyksestä! En nyt jaksa hirveän pitkästi kirjoittaa, joten jääkööt nyt sitten vaan pieneksi maininnaksi. Olimme mieheni ja mun vanhempien kanssa siis Tampereella katsomassa Giuseppe Verdin oopperaa Nabucco, linkki Wikipediaan. En ollut koskaan ennen käynyt oopperassa, joten kokemus todellakin oli vaikuttava. Täytyy myöntää, etten hirveästi välittänyt pitkistä sooloista, mutta se kuoro oli aivan us-ko-ma-ton! Otin vähän selvää asioista, ja ilmeisesti tuo Nabucco on erityisesti oikeen tunnettu siitä mahtavasta kuorosta, kun yleensä ooperassa on enimmäkseen vaan niitä soolokohtia. Kuoro oli suunnilleen viisikymmenpäinen, ja sekä miehiä että naisia oli kuorossa. Myös orkesteri oli aivan uskomaton, ja mulla oli luonnollisesti siellä Tampere talon hämärässä katsomossa silmät aivan kosteena, koska jostain syystä vaan liikutun musiikista niin tavattoman helposti. Laitan tähän nyt vielä
youtube-videon, missä toi koko parituntinen ooppera esitetään. Tuskimpa sitä kukaan jaksaa kokonaisuudessaan katsoa, mutta suosittelen kuuntelemaan ainakin nuo ensisoinnut, mulla menee niistä kyllä aivan kananlihalle vaikka läppärinkajarit on ehkä hieman eri luokkaa liveorkesterin kanssa :'D Mutta oopperaa kyllä suosittelen ihan kaikille hiukankaan musiikin ystäville! Itse ajattelin ennen, että ooppera on vähän sellasta hifistelyä, mutta ehkä sitten olen itsekin hifistelijä kun kerran pidin siitä.

Sellasta tällä kertaa.